Genetiikkaa

Sukusiitosasteesta:

Sukusiitosaste ilmaisee kuinka suurella todennäköisyydellä kissa/pentu on perinyt tietyltä esivanhemmalta peräisin olevan geeniversion sekä emoltaan että isältään. Erityisesti periytyviä tauteja ajatellen on huolestuttavaa, jos yhden esivanhemman vaikutus on suuri. Tällöin mm. resessiivisten tautien esiintyvyys alkaa kasvaa populaatiossa, mikäli sukusiitosprosentit ovat suuria.

Seuraavaksi esimerkkejä sukusiitosasteesta läheisten sukulaisten parituksessa 4 polvessa:

Yksilö ja vanhempi 25%

Yksilö ja täyssisar 25%

Yksilö ja puolisisar 12,5%

Yksilö ja isovanhempi 12,5%

Yksilö ja serkku 6,25%

 

Serkusten tuottamaa sukusiitosastetta pidetään yksilötasolla vielä varsin turvallisena, mutta toivottavaa olisi pitää mahdollisimman pienet sukusiitosasteet. Suljetussa populaatiossa siitosaste nousee koko ajan, mutta nousunopeudella on väliä. Mikäli se nousee hitaasti, ehtii tapahtua mutaatioita, jotka lisäävät vaihtelua ja tällöin sukusiitos ei pitkällä tähtäimellä ole yhtä vakavaa kuin, jos se nousee nopeasti eikä aika riitä uuden geneettisen muuntelun ilmentymiseen.

 

Sukukatoasteesta:

Sukukatoaste kertoo kuinka suuri osuus kissan sukutaulusta on eri kissoja ja ideaali on 100% tilanne, joka tarkoittaa, että tarkastelluissa sukupolvissa yksikään kissa ei esiinny kuin kerran. Mitä pienempi kerroin on, sitä enemmän geneettistä vaihtelua on menetetty.

Erityisesti eurooppalaisilla noviisit ovat tehokkaita nollaamaan sukusiitosprosentit, sillä ne eivät tietenkään ole sukua pitkän linjan eurooppalaisille. Tällöin sukukatokerroin on hyvä indikaattori pentujen geneettisestä vaihtelusta. Valitettavasti noviisien taustoja ei tunneta useinkaan kovin kauas, joten niiden kohdalla täytyy vain toivoa/olettaa ettei niiden suvussa ole tapahtunut kovin läheistä sukusiitosta (joka on kyllä valitettavasti mahdollista). Sukukatoaste kertoo kuitenkin tunnetun vanhemman suvun tilanteesta ja siksi itse lasken sitä kissoille, joita harkitsen käyttäväni omille kasvatuskissoilleni.

Eurooppalaisilla on tutkimani mukaan nykytilanne varsin hyvä. Noviisit tuovat uutta verta, jolloin sukusiitosaste pysyy kurissa ja sukukatoasteet ovat varsin hyviä, vaikka kauempaa sukutauluista voi löytyä myös ikävempiä tilanteita. Näihin on valitettavasti vaikea vaikuttaa enää tänä päivänä muuten kuin pyrkimällä nykyisillä kissoilla mahdollisimman hyviin prosentteihin.

 

Siitosmatadoreista:

Siitosmatadoriksi luokitellaan kissa, joka on elinaikanansa isänä yli 5 prosentille pentujen määrästä, joita syntyy rodussa 3 vuoden aikana. Eurooppalaispentuja on rekisteröity viimeisen 3 vuoden aikana reilu 200, joka tarkoittaa, että yksittäinen kolli ei saisi saada yli 10 jälkeläistä. Valitettavasti keskisuuressakin rodussa (esim. eurooppalainen) max 10 pentua tarkoittaa 1-3 pentuetta.

Tämä tavoite olla siis varsin kunnianhimoinen varsinkin pienemmissä roduissa, mutta siihen olisi hyvä pyrkiä mahdollisuuksien mukaan. Rodun kannalta olisi yleisesti ottaen parempi käyttää useita kolleja vain kerran pari kuin yhtä kollia viidesti.

Todelliseen geenien siirtymiseen tosin vaikuttaa myös kuinka moni kollin pennuista jatkaa kasvatukseen. Käytännössähän suuri osa pennuista myydään vain lemmikeiksi/näyttelykastraateiksi, jolloin ne eivät jatka sukuaan. Tosin myöskään tilanne, jossa kollin/naaraan kaikki jälkeläiset menevät vain lemmikeiksi ei ole hyvä rodun kannalta, sillä silloin uroksen hyvätkin geenit katoavat populaatiosta.

Kannattaa myös muistaa, ettei naarasta kannata käyttää liikaa, sillä myös sen geenit voivat tulla yliedustetuiksi populaatiossa.

 

Populaation keskenäinen sukulaisuus

Tällä termillä tarkoitan kuinka läheisiä sukulaisia koko populaation yksilöt ovat keskenään. "Relatedness" on käsite, jota eläintarhat käyttävät enemmän kasvatusohjelmissaan. Mitä kaukaisempaa sukua yksilö on muuhun populaatioon nähden, sitä hyödyllisempi se voi olla jalostuksessa geneettisen vaihtelun ylläpitämisessä. Esimerkiksi noviisien taustat voivat olla hämäriä ainakin muutama sukupolvi taakse päin ja sisäsiittoisuus taustassa on mahdollista. Eurooppalaiskasvatuksessa noviisi tuo rotuun kuitenkin uutta vaihtelua, sillä vaikka yksilö olisikin osittain sisäsiittoinen, se ei ole sukua pitkän linjan eurooppalaisille.

Samoin kahden sisäsiitetyn kissan yhdistäminen eri linjoista on teoriatasolla parempi (käytännöstä ei voi koskaan tietää), kuin saman linjan kissojen yhdistäminen. Tällä perusteella sukusiitoskertoimeltaan "huonon" kissan käyttäminen voi olla perusteltua, jos kissa yhdistetään aivan toiseen sukulinjaan tai kyseinen linja on harvinainen muun populaation joukossa. Toki, jos koko rotu on sukua alkujaan keskenään, tälläisessä näennäisesti hyvässä yhdistelmässä ei välttämättä voiteta mitään. 

Noviiseissa pyritään kyllä tiedettyjen taustojen perusteella valitsemaan ehdokkaita, jotka eivät ole tiettävästi itse kovin sisäsiittoisia, sillä sisäsiittoisuus voi vaikuttaa yksilön hedelmällisyyteen ja ainakin terveyteen. Esimerkiksi sisäsiittoisuuden takia huonosti tiinehtyvä kissa ei ole mukava kasvattajan kannalta eikä auta rotuakaan, jos kasvatus kissalla epäonnistuu (uudet geenit eivät pääse jatkoon).

 

Omat periaatteeni:

Itse pyrin säilyttämään geneettistä vaihtelua parhaani mukaan teettämällä vain pentueita, joiden sukusiitos ja sukukato ovat mahdollisimman terveellä pohjalla. Pyrin myös välttämään sellaisia uroksia, joilla on jo runsaasti jälkikasvua jatkokasvatuksessa.

Pyrin vähintään siihen, että kasvattieni sukusiitosasteet neljässä polvessa olisivat 0,0% ja pentujen sukutaulussa olisi neljässä polvessa 30 eri kissaa.

Oman kasvatuksenikin kannalta on parempi mikäli teettämäni yhdistelmät ovat mahdollisimman uniikkeja ja kaukaista sukua muille mahdollisille kollivaihtoehdoille, jotta kissojeni jälkeläisille löytyy myös hyviä puolisoehdokkaita.

Teoriassa omalle noviisillenihan kelpaisi lähes mikä tahansa kolli, mutta käytännössä yritän katsoa hiukan eteenpäin, jotta myös Mintun pennuille ja lapsenlapsille löytyisi sulhasia ja morsiamia.

Yhteystiedot

Erja Nynäs (os. Suominen)

erja.suominen@hotmail.com

puh. 0442610053

Helsinki